Tänään laulettiin Raahen kirkossa virsikirjan Terveys ja sairaus-osastolta virsi, joka sopi minun kolarinjälkeisiin tuntoihini kuin nenä päähän. Niinhän se on, että kyllä sieltä kirkosta aina jotain mukaan heruu. Tuttu evankeliumikin tuli uuteen valoon (Mark 2:1-12). Halvaantuneen ystävät joutuivat purkamaan kattoa, jotta pystyivät saamaan hänet saamaan apua Suurelta Parantajalta. Perjantai-iltana auttajat joutuivat repimään auton ovia irti, että saivat onnettomuuden uhrin paareille ja hoitoon.

1 Jos, Jeesus, Herrani, et pysy luonani, niin minne silloin käännyn, kun ahdistukseen näännyn, kun synnin taakka painaa ja lähdön pelko vaivaa.

2 On ilman sinua sieluni hukkuva, ja tuskat, tunnonhaavat riutumaan minut saavat. Ne uuvuttavat aivan, ken poistaa voisi vaivan?

3 Vaan sinä, Herrani, tuot täyden turvasi. Ei mitään silloin puutu, et sinä, Herra, muutu. Saan tuskiin huojennusta ja pelkoon lohdutusta.

4 Näin lausuit, Herrani: Saat synnit anteeksi, saat olla turvattuna, uskossa autettuna. Näin ennen autoit muita sairaita, kiusatuita.

5 Siis käännä puoleeni nyt rakkaat kasvosi. Minua älä heitä, vaan armollasi peitä. Oi Jeesus, rauhan annat ja taivaan iloon kannat... (sitten aikanaan, se aika ei ollut ihan vielä) 

 "Taivas saa odottaa" vielä mun puolestani. Paavalikin tiesi, ettei hän pääse maisista vaivoistaan kirkkauteen ennen aikojaan, ennen kuin hän oli saattanut loppuun sen urakan, jonka hänen Työnantajansa oli hänelle suunnitellut.