Arvelin Annelle, että jossain vaiheessa saatan kirjoittaa valapäivästä. Meinas kyllä multa mennä etenpeten koko päivä, kun en osaa olla murehtimatta tapahtuneita asioita (työhuolia), joille en kuitenkaan voi enää mitään. Astelin apeissa tunnelmissa Rovaniemen keskustassa kalustonäyttelyyn miehen rinnalla, joka näytti selvästi kiinostuneelta sotakoneista. Vastaan kävelleiden entisten kollegoitteni (jo eläköitynyt opettajapariskunta) kohtaaminen nosti tunnelmamittarin viisaria pykälän tai pari. Mutta keskuskentällä epätoivoisen tuntuinen pojan etsiskely vihreästä laumasta tipautti viisarin takaisin, miehen kadottaminen vielä alemmas. Onneksi hän palasi piakkoin vierelleni otettuaan ylärinteestä kuvia, joista digizoomilla vihdoin pystyimme paikallistamaan oman "valamiehemme". Kenttähartauden (tekstinä Miika 6:8) ja virren - 577: 1 ja 5 - jälkeen vaihdoimme asemaa ja saimme lisää kuvia. Ja taas bongattiin tuttuja.

Seistyään kuta kuinkin liikkumatta aloillaan pari tuntia pojat pääsivät viimein liikkeelle ja marssivat soittokunnan tahdittamina hernekeitolle. Mekin saimme osamme ja poika löysi meidät lihapatojen ääreltä. Hänellä oli reilu tunti vapaata, joten syötyämme lähdimme yhdessä Lordin aukiolle. Minä kuuntelin musaa ja minun mieheni kävivät ampumateltoilla. Musiikki oli aivan mahtavaa. Se auttoi minua unohtamaan työasiat hetkeksi. Joku paikallinen tähti lauloi vanhoja Karjalaisen, Juicen ja Eppujen hittejä ja Lapin sotilassoittokunta soitti upeat taustat. Doris ja Marilyn olivat erityisen hyvin sovitettuja. Eppujen rupiset riimit jäivät soimaan päähäni, kun palasimme Konttisen kentälle odottelemaan lähtötarkastusta.  Sitä ennen ehdimme kyllä nähdä vielä sotapoliisien Spiderman-esityksiä.

1857998.jpg