Voi kun joku kirjaisi muistiin mun puolestani! Taas on mennyt monta päivää niin, että kirjoittamista kyllä olisi ollut, kun vain olisi ollut tilaisuus - tai inspis. Tällä kertaa oikaisen oikein kunnolla. Lainaan pätkän äsken lähettämästäni sähköpostista. Minäkin olen joskus tuntenut huonosta itsetunnostani tai jostain muusta johtuen, että on sisäpiiriseurakunta eli ensiluokkaiset uskovat, ja sitten on meikäläiset tavikset… Mutta ihan viime aikoina olen alkanut ajatella, että tuollainen jaottelu taitaa sittenkin olla enemmän mun korvien välissä kuin todellisuudessa, vaikkakin vajavaisten ihmisten yhteisö ei koskaan voi ollakaan täydellinen ja puutteeton. Puuttuu välillä ymmärrystä, välillä kärsivällisyyttä, välillä rakkautta, milloin mitäkin. Olen kuitenkin henkilökohtaisen sähköpostin ja muiden kohtaamisten äärellä saanut huomata, että ne "superuskovat", joita olen vierastanut ja arkaillut, ovatkin omien ongelmiensa kanssa kamppailevia, armon varassa riippuvia taivastien tallustajia. Ihan tällainen itsestäänselvyyskin täytyy joskus ihan tulla silmille, että sen ymmärtää olevan enemmän kuin klisee. Kiitos Herralle, että hänellä on paikka ja suunnitelma meille kaikille erilaisille, ja vielä enemmän, meitä kohtaan kaikki se rakkaus, ymmärrys ja kärsivällisyys, jota tarvitsemme."