Anne-ystävän pölynimuriseikkailu inspiroi siivousaiheiseen pohdintaan. Taisi pohdiskelua herättää myös ulkoiset ja sisäiset siivouspaineet. Mies oli tiedottanut ylistysryhmän jäsenille joukkopostitse, ettemme lähde Ouluun keikalle, vaan jäämme kotiin siivoamaan. En tiedä, mikä siinä on vaikeinta, työnjako, itsensä motivointi vai toisten motivointi, mutta tervaiselta se jälleen tuntui. Miksi onkin niin paljon mukavampaa suunnitella ja toteuttaa lauantainen leipomapäivä, vaikka siinä syntyy yleensä lisää sotkua, suunnaton läjä kulhoja, jotka eivät mahdu tiskikoneeseen, ja lattialle putoilee jauhoja ja taikinamöykkyjä. Yleensä mulla on villasukkien pohjatkin paksus takeros leipomapäivän jälkeen.

Toinen hauska mutta sotkuinen puuha on sitten askartelu, samoin purkutyöt (neuleiden purkaminen kierrätyslangaksi ja matonkuteiden leikkuu). Joskus myös siivoaminen aiheuttaa pahan sotkun. Silloin kun päätän käydä käsiksi johonkin laatikkoon, kaappiin, varastoon tai komeroon, jonne kertyneet tilpehöörit pitäisi lopulta käydä läpi järjestellen ja lajitellen.

Loppujen lopuksi oli kuitenkin mukava, kun huusholli oli hetken ihmismäisessä kunnossa, kun alikersantti tuli kotiin. Oma osuuteni siivouksissa oli lopulta varsin vähäinen. Meni taas enempi sotkemiseksi, kun illalla vielä laitoin uuniin porkkanakakkua ja puolukkapiirakkaa. Tytär ja mies tekivät suurimman osan, siitä heille kiitos. Kuopuskin sentään siivosi omaa huonettaan. Hän ei kuulemma osaa siivota täällä alakerrassa. Jaaha, pitänee laatia kuvalliset ja kirjalliset ohjeet.