Kaikki Seitsemän veljestä ovat olleet rakkauteni kohteena siitä saakka, kun heihin tutustuin lukiossa. Eri piirteet eri veljissä ovat synnyttäneet sympatiaa, empatiaa, ihailua ynnä muita lämpimiä tunteita. Aikanaan koetin miettiä myös, keneen veljistä eniten samaistun.

Illalla kun äkisin ja puhkuin itsekseni kanssaihmisten edesottamuksia taikka asioita, joissa kunkin mielestäni pitäisi viisastua tai nöyrtyä, niin mieleeni pälkähti Lauri. Siivo, äänetön Lauri, joka ei turhia suutaan aukonut eikä mielipiteitään toisista esittänyt - ennen kuin viinan voimalla hiidenkivellä.

Olikohan Lauri luonnetyypiltään sovittelija, joka ei halunnut eriävillä tai ylipäätään omilla mielipiteillään loukata toisia eikä astua kenenkään varpaille? Kuitenkin hänelle oli ajan mittaan kertynyt yhtä ja toista hampaankoloon. Lopulta hän humalapäissään päästeli suoria sanoja veljilleen.

Minut on tyypitelty sovittelijaksi. Mieleeni pälkähti kammottava ajatus, vasta humalassako minäkin saisin sanottua suorat sanat. Humalaan en aio kuitenkaan hankkiutua. Niinpä tuttavapiirini saanee jatkaa itseensä tyytyväisen tietämättömänä neuvoista, joita jakelisin, jos tohtisin. Joskus harvoin olen uskaltautunut raottamaan sanaista arkkuani, mutta siihen liittyy niin ikäviä fyysisiä tuntemuksia, etten sitä ihan helposti tee. Toisaalta olen yleensä jälkeen päin ollut helpottunut ja jopa vähä rehevää uskallettuani puuttua tilanteeseen, jossa esimerkiksi on puhuttu pahaa selän takana tai muulla tavoin loukattu oikeustajuani.

Laurin tempauskin taisi vain puhdistaa ilmaa, eikä missään nimessä jäänyt jäytämään veljesten välejä.