keskiviikko, 8. toukokuu 2019

Telkkarin äärellä

Mies sukkuloi TV-kanavilla, ja satuimme näkemään pienen pätkän ohjelmasta Mitä lapsesi tekisi. Juontaja kertoi tutkimusten osoittavan, että lapset, jotka rikkovat sääntöjä, päätyvät tienaamaan enemmän rahaa. Ja sen jälkeen hän teki päätelmän, että näin ollen sääntöjen rikkominen ei välttämättä olekaan huono juttu. Virhepäätelmä, sanon minä. Ensinnäkin, onko rahan tienaaminen enemmän kuin toiset jotenkin itsestäänselvästi tavoiteltava asia ja yksiselitteisesti hyvä juttu. Toiseksi, eiköhän tutkimus osoita vain sen, että ihmisen itsekkyys on varsin pysyvä ominaisuus. Lapsi, joka tieten tahtoen rikkoo sääntöjä, tekee niin itsekkäistä syistä, tavoitellen omaa etua ja välittämättä muista. Eiköhän taipumus oman edun tavoitteluun johdata ihmisen hakeutumaan rahakkaisiin hommiin, kun taas sellaiset, jotka pyrkivät suitsemaan ihmisluonnon taipumusta itsekkyyteen, haluavat tehdä jotain sellaista työtä, joka hyödyttää muita ihmisiä ja yhteiskuntaa. 

Tällaisia nyt yhtäkkiä rupesin pohtimaan ja purkamaan. 

 

 

tiistai, 15. toukokuu 2018

###


Hashtagrisuaita


Rakensin risuaidan omaksi, hyönteisten ja lintujen iloksi ja hyödyksi.

FD6B8976-F7A8-4ECA-B1E7-C387A4F66548.jpg

maanantai, 23. huhtikuu 2018

Koesuma

Niin, työasiaa... Ennen kotiin lähtöä huomasin yhden oppilaan jättäneen reppunsa luokkaan ennen  liikuntatunnille lähtöään. Halusin lukita luokan oven, joten toin hänen reppunsa luokasta käytävälle. Mutta sitä ennen kurkkasin reppuun, oliko siellä äidinkielen kirjat keskiviikon kokeeseen valmistautumista varten. Eipä ollut, joten kurkkasin hänen pulpettiinsakin ja sujautin sieltä kirjat reppuun. No, kohta hän tulikin jo itse paikalle ja kerroin, mitä olin tehnyt. Hän oli kovasti kiitollinen ja lauloi minulle kiitoslaulun 😁

Ennen keskiviikon koetta suurimmalla osalla porukasta on myös uskonnon koe huomenna. Laitoin siitä vielä evästystä ja muistutusta tänään wilmaan, kun eräs oppilas tuntui olevan aivan tietämätön kokeesta, vaikka siitä on puhuttu, vaikka se on ollut kirjoitettuna taululle läksyjen ja kokeiden palstalle ja vaikka se on ollut jo kauan wilmassa koelistalla. Nyt sitten kyseisen oppilaan äiti purki minuun turhautumistaan wilmaviestillä: ”mistäs oppilas nyt lukee kokeeseen, kun hänellä ei ole kirjaa mukana??” - Meinasin ensin vastata, että Raamatusta. Mutta vastasin sitten ehkä vähän vähemmän ivallisesti, että oppilaat saavat käyttää Uutta Testamenttia kokeessa.

Ilmeisesti vastaus tyydytti, koska perästä ei kuulunut mitään. Ymmärrän, että kyllä se turhauttaa, kun lapsi ei tunnu kuulevan. Minuakin se turhauttaa. Meidän täytynee oppilaan kanssa yhdessä koettaa miettiä konsteja tuohon ongelmaan. Minulla on luokassa aika monta muutakin oppilasta, jotka vaatisivat erityistä huomiota ja huolenpitoa ja joiden avuntarve on paljon suurempi tai näkyvämpi, josta syystä en useinkaan hoksaa varmistaa tämän yhden kohdalta, menikö viesti perille. Kyse on siis kolmas- ja neljäsluokkalaisista. Ihana porukka muuten. Ja ihanat huoltajat. Tämä yksi, jolla on itselläänkin opettajatausta, vain tuntuu suhtautuvan kovin vakavasti juurikin kokeisiin...

 

maanantai, 23. huhtikuu 2018

Kas, kuvaa

Tulin näin pian uudestaan vanhalle blogilleni aikoen avautua työasioista, kun hoksasin kokeilla, miten täällä nykyisin sujuu kuvien lisääminen. Kas kun bloggerissa en ole aikoihin lisännyt mitään kuvia, kun olen sinnekin kirjoitellut lähinnä tällä iPadilla ja kun sinne ei pysty lisäämään kuvia suoraan iPadin kuvakirjastosta. Tai sitten mä en vain ole konstia hoksannut. 

Mutta kappas! Tännehän kuvien liittäminen näyttäisi luonnistuvan ihan tuosta vaan. Niinpä länttäsin pari otosta, jotka napsaisin viikonlopun mökkireissulla. Kännykällä otin muutamia kukkakuviakin, mutta sieltä en ainakaan toistaiseksi yritäkään kirjautua vuodatukseen.

Ekassa kuvassa on lämpökompostorimme rinnatusten. Oikeanpuoleinen vanhempi veli tuotiin kaupunkikodista auton sisällä(!) ja kun se oli kyydistä purettu aloin oitis sitä täyttää. Niin sekin vain alkoi tuota pikaa pöhistä, kuten tuo toinenkin, jota aloin tyhjäämisen ja sulattelun jälkeen täyttää uudelleen edelliskerralla mökillä käydessämme.

AC2257D2-DCE6-4620-9BB3-255B5B95588A.jpg

 

Toisessa kuvassa on ensi- tai viimesatoa. Hain kellarista viimeisen mukulasellerin ja KASVIMAALTA maa-artisokkaa ja yhden palsternakan. Niistä keitin meille sosekeittoa. Ja aivan oikeaksi havaitsin kuulemani seikan: että maa-artisokka on keväällä vielä makeampaa kuin syksyllä. NAM!

2CDEDEFE-2490-47BF-89CB-98F96DEF6F26.jpg 

 

 

 

 

tiistai, 17. huhtikuu 2018

Tyhjän kodin syndrooma

Olemme elelleet kahdestaan miehen kanssa jo muutaman vuoden, tyhjään pesään olemme siis sikäli jo tottuneet. Vaan nyt lastemme lapsuudenkoti on tyhjätty kaikesta muustakin. Tänään julkaistiin netissä puolitoistakerroksisen omakotitalomme myynti-ilmoitus erään kiinteistönvälitysfirman sivulla. Itsekin otin joku päivä sitten muistoksi kuvia tyhjästä ja mahdollisimman tarkoin siivotusta kodistamme. Se on ollut asujia vailla jo tammikuusta asti, jolloin muutimme miehen kanssa osakekolmioon työpaikkani liepeille. Pitkin alkuvuotta olemme sitten vähitellen kärränneet kampetta niin uuteen kotiin kuin kesäkotiinkin. Ja kulkeneet siellä siivoamassa aina, kun on ollut jotain muutakin asiaa kaupunkiin.

Entinen kuorotoverini kysyi, tuntuuko kodista luopuminen haikealta. Ei oikeastaan. Olen tehnyt surutyön sen osalta jo aikaisemmin. Kun olin jäämässä vuorotteluvapaalle ja kun sen sekä putkiremontin takia aloimme osittain tyhjätä kapunkikotiamme jo vuonna 2014, itkin jo itkuni siinä vaiheessa, kun lajittelin lasten tavaroita, päiväkerhon askarteluja ja kouluvihkoja ym. -tarvikkeita. Yläkerran ”peräkomero” tai ”sivukötseli” oli ollut varastonani niin joulukoristeille kuin -korteillekin ja noille lasten muistoille. Erityisen kyynelten vuodatuksen sai aikaan keskimmäisen pojan reppu. Se oli hänelle käytettynä jostain hankittu alakouluaikoina ja se sama reppu palveli häntä lukioon asti. Poika tuntuu olevan yhtä nuuka kuin äitinsä. Repusta ei olisi enää ollut iloa kenellekään, sen verran ajan hammas oli sitä syönyt. Silti tuntui kovin haikealta heittää se pois. Otin siitä kuitenkin talteen vetoketjun ja kiristyshihnoja. Jonkin verran lasten muistoja siirsin kesäkodin ullakolle, mutta mm. joulukortit laitoin tuolloin kiertoon eli lahjoitin niistä kaikki mahdollisesti keräilijöille kelpaavat Suomen Lähetysseuran postimerkki- ja korttikeräykseen huutokaupattavaksi. 

Elämme jännittäviä aikoja. Ensi sunnuntaina taitaa olla ensimmäinen yleisönäyttö kodissamme. Neljä kuukautta firmalla on aikaa kaupata taloa. Olisi hienoa, jos jo ennen kesän alkua joku sen ostaisi. Ja ostajallekin olisi mukava päästä laittamaan pihaa ja puutarhaa omanlaisekseen. Luotan, että aika tavaran kaupittoo. Jos se ei heinäkuun loppuun mennessä ole tehnyt kauppaansa, niin joskus toiste sitten.